27.12.2014

Joulun jälkeistä elämää

Oikea Joulukorttifani

Ihanaa saada oikeita joulukortteja. Pidän niistä hyvin paljon. Ne kertovat ajan kuvaa ja "tarinoivat" niiden lähettäjistä. Ja ne, joiden kanssa ei olla päivittäin tekemisissä tai muutenkaan jatkuvassa yhteydessä, elävät kuitenkin muistoissa.  Jokainen joulutervehdys tuo tuulahduksen jostakin aikaisemmasta elämän vaiheesta. Säilytän vuosikymmenien vanhoja kortteja ja jonain vuonna olen askarrellut niitä uusiokäyttöön.



Tänä vuonna kortit roikkuvat oven reunustalla punaisessa langassa ja lueskelen niitä samalla kun muistelen lähettäjiä.Ne ovat siis "punainen lanka" liittyen elämääni. Kiitos jokaikiselle !



Joku talon asukkaista on tehnyt pihaan kauniin lumilyhdyn.

Joulun jälkeen silmien eteen avautuu kaunis vitivalkoinen talvimaisema ja pikku pakkanen. Helsingin keskusta näyttää parhaat puolensa.  Parvekelasitus on saanut hetkeksi pitsiverhomaisen hennon utuisen peitteen.  


Pihapiirin lumikate näyttää puhtaalta ja valkoiselta.


Vietettiin joululahjatontun ristiäisiä, kissalla kun on jo niin monta nimeä.  Tonttu on Arja-ystävän omin käsin väkertämäTonttu sai nimen iloipana...
 Tästä joulukranssista taitaa tulla perinnejoulukoriste. Nyt se ilahduttaa MA:n ja Nikon ovea Jätkäsaaressa.


1.12.2014

Joulu lähestyy... näe "adventtikalenterini"

  ADVENTTIKALENTERI ala Paula

Joulukalenteri sulkee tältä vuodelta ovensa. Oikein rauhallista Joulua kaikille. Tavataan taas satunnaisesti käsitöiden ja muun aherruksen merkeissä.

Lisään jokaiselle päivälle jouluun asti jonkun mieluisan/mukavan, jotenkin elämääni liittyvän kuvan.
24.12.jouluaatto
Sonkajärven kirkko. Muistoja paljon lapsuus-kotiseudultani.
"Tuikkikaa oi jouluntähtöset..."



23.12.
Lunta tuprutteli Helsingin keskustassa "postikorttisateena" eilisen päivän - Saimme kauniin lumipeitteen pienen pakkasen kera 
"Vain valkeata Joulua, mielessäin ootin minäkin..."

22.12.
Talvipäivän seisaus.
Jäälyhtyjä parvekkeelle. Päivä pitenee pikkuhiljaa. 
"Lämmintä, pehmeää valoa..."

21.12.
Helsingin keskustaan satoi uutta lunta. Parvekkeen valopallo luo tunnelmaa.
 " Lyhty oli Töölössä, Kivelän sairaalan pihassa, jossa kävimme toivottamassa veljelleni hyvää joulua"

20.12.
Joulunalustunnelmaa sisällä
"Valoja pimeään aikaan"

19.12
Isovanhemmat ja v. 2006 synt. lapsenlapsi, veljenpoika, Dahya. Vanhempani jo edesmenneet...
. "On lapsi syntynyt meille, ja poika annettu on ..."

18.12.
Joulukuvaelma perhepiirissä vuodelta 1983. Muistot palaa lapsuuden jouluihin...
"Joulumaa kun jokaiselta löytyy sydämestä..."

17.12.
Joulupukki matkaan jo käy...
"Onko siellä kurkistelemassa kilttejä lapsia?? No, hyvä, että on..."

16.12.
Lämmöllä neulotut pöllösukat pukinkonttiin jalkoja lämmittämään.
"Pidä pää kylmänä ja jalat lämpimänä" (neuvoi joku viisas?)

15.12.
Tämän ystävältä (Anja) saadun sydänkynttiläkuvan olen liittänyt blogiini jo ystävänpäivänä v. 2009. Sopii kuitenkin tähänkin joulutunnelmaan "Kodin kynttilät lämpöisin liekein..." 

14.12.
Ystävältä muutama vuosi sitten saadut virkatut joulupallot löytävät joka joulu paikkansa "Joulun aika on täynnä muistoja"

13.12.
Perinteiset joulukortit postitettu. "Ystävälle, tuttavalle, läheiselle joulumielen toivotus"

12.12.
Kynttilä ruusunterälehtien päällä lasipallossa. "Ajan hengessä"

11.12.
Punaisen shaalin alla   "Piilossa"

10.12.
Joulun herkkuja pöytään..."Namskis, nam, nam..."

9.12
Jotkut joulukoristeet jaksavat vuodesta toiseen ilahduttaa. Tämän tonttupariskunnan kanssa on vietetty jouluja useampia vuosikymmeniä. "Katsos näin, näin tonttu-ukko kotiansa suojaa..." 

8.12.
Joúluvalot ovat syttyneet  "Mirnauskis..." 

7.12. 
Veljenpojat pääsivät jälleen mukaan entisillä lumilla Tanja R:n omin käsin tekemässä kelkassa Kumpulassa "Lunta odotellessa"

6.12.
Itsenäisyyspäivä; ansioitunut veteraani-isä/ukki ja lapsenlapsi Maria samalla metsäpolulla
 "Sukupolvet käsikädessä"

5.12.
Veljeni piparipojat: "Maistuis varmaan sullekin"

4.12
Lasikoriste ikkunassa, lahja sisareltani Pirjolta, joka on jo itse enkelinä
 "Enkelit lentää sun uniin"


3.12.
Riitta-siskon tekemä valo-paperinarukranssi "Valaistut"

2.12. 
Marian valokuva Frankfurtissa "Eksynyt lintu jäälautalla" 

1.12. 
ensimmäinen adventtikynttilä "Valoa pimeään"

Ensimmäinen adventti toi joulun lähemmäksi. Vaikka vielä odotammekin tänne etelään pysyvää lunta, voimme fiilistellä pikkuhiljaa jouluun ja talveen liittyvillä jutuilla. Kynttilät, lyhdyt ja muut valot ovat juuri nyt paikallaan, eikös?